12.3.2022 12:06
Jämsän Retki-Veikot ry

Sportia Jämsä -talvirastien 12.03.2022 tarkastetut tulokset

Alkuperäisissä tuloksissa oli kohtuullisen paljon vääriä sarjatietoja, joita on nyt korjattu ja vaikutukset ovat jopa dramaattisia.

Keli näytti parastaan, kun suunnistava kansa eli 46 innokasta suunnistajaa oli kokoontunut talvirastien, Jämsänkosken sprinttihaasteen äärelle. Ja mukavan haastavan radan ratamestari olikin loihtinut - reitinvalinnat purivat mukavasti heti paukusta aina maaliin saakka.

Tilanteet ja varsinkin sijoitukset vaihtelivat. Lähtökiihdytyksen hallitsi parhaiten Tuomas, mutta tilanne muuttui jo ensimmäisellä pitkällä rastivälillä. Tällöin oikea kierto vaikutti siltä oikealta ratkaisulta. Piikkipaikka siirtyi Petterille, joka kävi siitä eteenpäin tiukkaa taistoa Hetan kanssa. Taistelu ratkesi ilmeisesti reitinvalintaan toiseksi viimeiselle rastille.

Ja niinhän siinä sitten kävi, että radalla nopeinta vauhtia piti Kääpälän gepardi eli Koskisen Petteri. Virkajärven Heta jäi niukasti toiseksi ja Majaharjun Pyry oli kolmas. Vielä kokemus voitti nuoruuden, mutta mutta ... Ja tiukkaa oli, sillä kuusi ensimmäistä mahtuivat minuutin sisään. Aikamoista. Avoimessa sarjassa Heikkisen Ellillä oli tossu syönnillään ja varmasti suunnistuskin sujui, sillä piikkipaikka oli aika selvä.

Hyvityksiä kun pistetään peliin, niin tilanne luonnollisesti muuttuu. Tämän kertaisten talvirastien kärki menee seuran veteraaniosastolle, kun ykköseksi hieman yllättäen nousee Jorma Jussila. Eroa toiseksi tulleeseen Rantasen Maaretiin jäi vain muutama sekunti. Karkiaisen Hetaliina oli tulosten tarkistuslaskennan jälkeen kolmas vain sekunnin erolla Maaretiin. Tiukkaa, siis toi tiukkaa.

Avoimen sarjan tuloksia on pyöritelty moneen kertaan ja nyt ne lienevät kohdillaan: voittajaksi nousee Heikkisen Elli, joka voitti toiseksi tullutta Paavuoren Neeaa vajaalla minuutilla. Lahden Liida oli kolmas. Pojat jäivät tässä mittelössä statisteiksi.

Kisan epävirallinen valvoja kiittää ratamestaria hyvästä ja sopivan haastavasta radasta - keuhkot tuulettuivat jälleen niin maan perusteellisesti. Ja kun kelikin suosi, niin eihän tämä tästä paremmaksi muutu.

Ja kuulkaa: talvirastit ovat yhtä vaille taputeltu. Viimeinen osakilpailu suunnistetaan Jämsässä 26.03.

-Jorma-