7.1.2023 13:03
Jämsän Retki-Veikot ry

Talvirastit 07.01.2023 - tulokset

Säpinää ja innostunutta tärinää oli ilmassa, kun valmennusryhmillä laajennetut talvirastit pyörähtivät käyntiin varsin mukavassa talvisäässä. Harvoin on lähtöjono ollut yhtä pitkä kuin tänään - ei ihan valovuoden mittainen, mutta kuitenkin.

Kunkku-sarjassa nopeinta vauhtia piti Kärkkäisen Matti, jolla tossu oli syönnillään ja suunnistuskin selvästi sujui. Merja tuli toiseksi jääden Matille vain 18 sekuntia. Tommi suunnisti kolmanneksi. Avoimessa sarjassa Seppälän Viljo teki mahti suorituksen ja vei sarjan voiton vähän niin kuin näytöstyyliin. Hienoa.

Knockout-sprintin kolmen kärki ei ratamestarin tavoiteajasta (10 - 12 min) välittäneet vaan hurjastelivat radan alle 10 minuuttiin - voittaja eli Kaarion Otto jopa alle 9 minuuttiin. Hurjaa kyytiä.

Monessa mukana olleet rastipukit eivät tämän kertaista kuormitusta tahtoneet kestää vaan osa kaatui vauhdin tiimellyksessä. Vähän harmillista, koska pukeissa oli leimasimet. Osa, varsinkin knockoutin suunnistaneista eivät leimasimia huomanneet vaan hurjastelivat leimaamatta rastilta seuraavalle. Pahoittelen tapahtunutta, sillä hylsyähän tuommoisesta pukkaa.

Ikähyvityksien jälkeen nopein oli Merja 16 sekuntia ennen Panua, jota voitto kovasti kiertää. Muutamat täsmävedot tarvitaan, jotta kauden eka tolppa saadaan Talvialantien taitoniekalle. Kolmannen sijan vei veteraanien kilvoittelussa vanhempi Kuro, joka jäi kärkeen 29 sek.

Mutta kaiken kaikkiaan hieno aamupäivä, jossa oli kaikkiaan yli 70 pihkaniskaa etsimässä rasteja pitkin Jämsän katuja.

Seuraavat Talvirastit juostaan viikon päästä la 14.1. vuorostaan Jämsänkoskella.

-Jorma-