9.3.2024 15:30
Jämsän Retki-Veikot ry

Talvirastien 9.3. tuloksia tarjolla

Tänään jäisiä ja lumisia rännejä pitkin koviten viiletti Kalle. Kallen vauhti oli aivan omaa luokkaansa. Kommenteista päätellen luminen hanki teki pienet tepposet joillekin. Hanki ei ollutkaan ihan niin kantava kuin joku saattoi olettaa. Tai sitten vain nastat ruopi liikaa ja tuli liian syvä spoori.

Liitteenä raakatulokset ja väliajat. Hylsyjä / sakkoja ei tänään tarvinnut jakaa.

Hyvityksien jälkeen ensimmäisen tolpan nappasi Kalle, joka on hakenut Talvirastien ensimmäistä voittoa kuin nälkäisen saalistava susi. Tänään raateluhampaat olivat terävimmilään ja vyölle napsahti voitto. Onnea Kalle. Hienosti nuoruutta edusti myös Eino, joka hyvän suunnistuksen jälkeen nousi kakkoseksi. Hienoa kun seuran nuoret miehet osoittavat nopeuttaan. Turhaan ei nuoria miehiä ole valittu Nuorten Jukolan kovaan ykkösjoukkueeseen. Kolmanneksi kiilasi kokeneempi Jukolan menijä Kimmo, jolla on vyöllään seurassa kovin Jukolan sijoitus. Sitä voi googlettaa, jos tietoa ei muuten löydy.

Pistenikkari on laskenut talvirastien kokonaispisteetkin. Yhteistuloksissa on otettu huonoin kilpailu pois, jos on juossut kaikki osakilpailut. Huonoin tulos on suluissa. Lopullisiin tuloksiin lasketaan 7 parhaan osakilpailun tulokset. Kunkku-sarjassa kärkipaikkaa pitää Merja, joka johtaa Kallea 6 pisteellä. Kolmantena on Tuomas.

Avoimessa sarjassa eniten pisteitä on kerännyt Väinö ennen Eeroa ja Oskaria. Finaaliin jää vielä jännitettävää, joka juostaan jo viikon päästä la 16.3. Jämsässä Jokivarren maisemissa.


Lunta tai jäätä, ei kylmää päätä! Niin sanotaan Ryhmä Haussa ja niin sanovat myös toiseksi viimeisen korttelikaasuttelun väsääjät. Koesuunnistuksen perusteella molempia veden olomuotoja löytyy kisa-alueena toimivan Myllymäen rinteiltä. Nastaa alle ja kurveissa tarkkana niin kaasuttaa saa täysillä. Sitä nimittäin on tarjolla, perinteistä perinteisempää korttelisuunnistusta. Eli kovaa AJOa ja reitinvalintaa. Tällä kertaa kiellettyjen alueiden pähkäämiseen riittää kun muistaa, että oliivinvihreä on jonkun toisen kotipihaa ja sinne ei siis mennä. Kunkkusarjassa radan mitta on n. 4km ja avoimessa n. 1.7km. Matkat mitattu linnuntietä. Rasteilla on liput ja osalla rasteista myös emitit, eli rasteilla joko etäleima 10cm päässä lipusta tai leima emitillä. Kilpailukeskus (Isännöitsijänsilta) rakentuu Wanhan Klubin ja Ilveslinnan välimaastoon. Matkaan lähdetään endurokypärästä vedetyn järjestyksen mukaan ja eka startti klo 10. Parkkeeraus omatoimisesti joko Uimahalli Koskikaran tai Jämsänkosken Pöntön parkkipaikoille. Siitä kun suuntaa kohti UPM:ää niin löytää perille. Halpaa (ilmaista) hupia tarjolla JRV:n jäsenille ja myös kaikki muutkin suunnistajat tervetulleita edullisella 5e hinnalla. Lauantaina kaasutellaan, TERVETULOA!

T: Mersu ja Nandi