Aika arktista voisi sanoa tämän kertaisista rasteista. Sen verran ilmassa oli auringon valoa, että lämpötila taisi juuri ja juuri olla alle 20 °C (siis kylmää). Tästäkin huolimatta rasteille osallistui reilut 50 suunnistaa, mikä on hienoa se.
Yhteislähtö ja Kunkulla kolmen perhosen yhdistelmä ennen upeaa finaalia. Siinä lyhykäisyydessään tämän kertaisten rastien konsepti. Tuohon kun yhdistetään neljä eri karttaa sekä kartan kääntö ja vaihto, niin haastetta suunnistajilla totisesti oli. Peesaaminen saattoi kolahtaa pahasti omaan nilkkaan. Vaan oli hienoa katselle eri suuntiin kulkevia letkoja terveysaseman edessä. Siinä itse kukin joutui tekemään sitä omaa suoritustaan.
Kartanvaihtorastista tuli itse asiassa parempi kuin aluksi ajattelin. Eli seuraava rasti näkyi mukavasti vähän matkan päässä risteyksen toisella puolella, mutta mitä kautta juosta sinne. Oikean kautta sai alkuun mukavan alamäen, joka sitten piti nousta takaisin ylös. Vasen kierto oli aavistuksen lyhyempi, mutta sille piti lähteä taaksepäin. Tuossa jos eivät aivot nyrjähdä, niin on kyllä kova luu.
Raakatuloksissa ei liene mitään uutta eli Paljakan gaselli Anttosen Antti piti jälleen kovinta vauhtia. Maalissa mies puhalteli siihen malliin, että näinkö olisi rata kylmän ilman takia vedetty yhden hengityksen taktiikalla. Nuoret haastajat eli Seppälän veljekset Kalle ja Viljo ottivat seuraavat sijat.
Avoimessa sarjassa Ronkaisen Eeron vauhti oli muille liikaa ja hänelle siis ykkössija. Isä Teemu jäi sen 10 sekuntia ja Martikaisen Krista oli kolmas.
Kunkkusarjassa aika moni unohti leimata kartanvaihtorastilla, mutta koska kaikki kuitenkin tulivat maaliin, niin tuon vuoksi hylsyjä ei tullut. Uudessa lumessa näkyi aika paljon jalanjälkiä myös kielletyillä alueilla. Tuosta sitten voivottelut: voi, voi.
Ohessa Kunkku-radan kartat. Kartan vaihdon jälkeinen kartta oli kaikilla sama. Jostakin mystisestä syystä kukin pdf sisältää kaksi samaa karttaa.
Hyvitysten jälkeen Kunkku-sarjassa päivän nopein oli Viljo Seppälä, joka voitti Nandi Anttosta 26 sekuntia. Kolmas oli Merja, joka voitti tiukassa sekunttitaistossa Iidan 3 sekunnilla. Neljä ensimmäistä oli 42 sekunnin päässä toisistaan, joten tiukka taistelu nähtiin.
Yhteispisteet on laskettu ja löytyvät myös liitteestä. Seuraavat Talvirastit juostaan la 17.1. Jämsässä.